Nightwish Latin American tour 2015 – Day 1&2

Siirry seuraavaan päivään ->

You can use Google Translator to read this blog in english:

 

Ajattelin etten tällä kertaa jaksa aloittaa mitään blogia, mutta tapahtumat heti alkuun muuttivat mieleni…

Laitetaanpas tähän ensin tulevan kiertueen aikataulu:

aikataulu2

Helpostihan tämä lähti liikkeelle, kaksi päivää matkustusta putkeen.

Meikäläisellä tuo tarkoitti 32h yhtämittaista reissaamista.

Tämä tuleva blogi saattaa pitää sisällään asioita, joista joku voi saada mielikuvan, etten pidä kiertueista täällä ”jumalan hylkäämässä” maanosassa !

Jos näin käy, niin tällöin olen onnistunut kuvauksessani täysin.

Ja sitten varsinaiseen asiaan…

Todella pitkän työviikon ja unettomien öiden jälkeen autolla Seinäjoelle, sieltä junalla Tikkurillaan, josta matka jatkui lentäen ensin Lontooseen (jossa odotusta 4h) ja sieltä vihdoin 11h30min lento Sao Paoloon. Matkahan ei loppunut tältä päivältä siihen vaan vajaan 3h odottelun jälkeen sisämaan lento Sao Paolosta pohjoiseen Fortalezaan. Onneksi minulle on jotenkin suotu kyky nukkua silloin kun siihen on tilaisuus ja aika, joten tämäkin matka meni mukavasti unten mailla. Pikainen ruokailu hotellia vastapäätä olevassa terassiravintolassa ja ei kun unta palloon. Aamulla ei herätys kuitenkaan olisi ennen kuin klo 10 paikallista aikaa.

adminNightwish Latin American tour 2015 – Day 1&2

Kommentit 3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *